torstai 28. kesäkuuta 2007

Sipoo on meidän - Sibbo är vårt

Järki voitti valtioneuvostossa 8-4. Näin saimme pääkaupunkiimme kauan kaivattua lisätilaa ja samalla poistimme osan Sipoon ongelmista. Vähemmän tilaa niille, ketkä eivät sitä osaa käyttää jatkuvuutta noudattaen. Kannatan myös jatkotoimenpiteitä muita Helsinkiä ympäröiviä pikkukuntia kohtaan. Espoossakin on ihan turhaa lääniä ja metrokin sinne pian saadaan. Sitäpaitsi itään laajentuminen on jo tehty, otetaan symmetrian vuoksi toisestakin suunnasta.

Ainoat ministerit, ketkä vastustivat liitosta olivat: Astrid Thors, Stefan Wallin, Mauri Pekkarinen ja Paavo Väyrynen. Vastustajien laadusta voi päätellä jotain. Peruukki-Pekkarinen ja "Kepu pettää aina"-sloganin henkilöitymä Paavo Väyrynen ovat riittävä vasta-argumentti ns. pakkoliitosta kauhisteleville. Astrid Thors nyt on mitä on ja Stefan Wallin tietää pääkaupunkiseudun kehittämishankkeista yhtä paljon, kuin on metroakaan käyttänyt elämässään. Mene Stefan Astridin kanssa takaisin Turkuun seilaamaan veneelläsi pitkin Aurajokea, kuten muutkin kunnon "staten betalar"-rantaruotsalaiset.

Voitto on kuitenkin nyt kotona Helsingissä ja sitä ei edes korkein hallinto-oikeus estä. Sipoo on meidän ja metropolissamme on hetken rauha. Sipoo voi olla niin luonnonläheistä, kuin vain metsineen kykenevät, mutta olisitte tehnyt sillä edes jotain rahaa taloutenne pelastamiseksi. En usko, että pitää kummoinen liikemies olla, että saa sijainniltaan noinkin mahtavan paikan tuottamaan. Harkimo olisi kai valmis tekemään Sipoosta tehtaan, mutta julkisesti hän ei sitä sano. Vastustelee ns. pakkoliitosta vain siksi, että maine Sipoossa kasvaisi ja hän voisi itse ostaa paskan pois mätänemästä. Näin toimii liikenero ja kettu. Ota kaupunginjohtaja mallia, hur gör han det.

-Teemu Sikari

tiistai 26. kesäkuuta 2007

Sedu Koskinen - Preussin sisäministeri

Olen saanut kertakaikkisen tarpeekseni Seppo Mauno Antero Koskisesta. Pälkäneellä syntynyt 50-vuotias ravintolayrittäjä saa luvan painua Phuketiin lopullisesti. Useasti olen yrittänyt viettää iltaa hänen ravintoloissaan ja toisinaan olen hieman viihtynytkin. Kuitenkin välinpitämätön asenne asiakasta kohtaan ja kylmää "rahat pois nopeasti"-asennetta ei edes yritetä peitellä.

Ennen ravintolassa oli kahdenlaisia ihmisiä. Toiset kävivät useissa paikoissa illan aikana ja toiset keskittivät juominkinsa lähes aina yhteen paikkaan. Yhden paikan ihmiset olivat niitä kanta-asiakkaita. Kanta-asiakkaista tuli VIP-vieraita ennemmin tai myöhemmin ja he nauttivat jonon ohittamisesta ja halvemmista juomista. Kunnes tuli Sedu ja jalosti ideaa.

Ensin Sedu otti Turun koekaniinikseen ja alkoi vyöryttää omaa näkemystään ravintolasta kansalle. Siellä sisustukseen panostettiin ja drinkeille annettiin tyhmiä nimiä. Ostettiin henkilökunnalle yhtenevät asut ja tavikset jaoteltiin tarkkaan eri ryhmiin. Member-cardin sai tilaamalla ja tekstiviestein tuli tarjouksia. Nykyisin member-tasoja on kolme, joista yksi on jaoteltu kahteen osaan. On perus-membereitä, gold-membereitä ja royal-membereitä. Royal-member voi olla myös business royal-member. Kaikki tämä tietenkin maksaa, siis tasosta riippuen. Perus-memberiksi pääset kympillä, mutta royalin täytyykin iskeä useita satasia pöytään.

Unohdin mainita, että nämä todelliset kanta-asiakkaat voivat edelleen saavuttaa VIP-asemansa, mutta siitä ei ole Seduloissa enää mitään hyötyä. Sedun ihmisten jaottelu on mennyt niin pitkälle, että hän on saanut kaikki suomenruotsalaiset ostamaan royal-member-kortin, jotta he voivat laulaa juomalaulujaan omassa loungessa, ilman hampaiden irtoilua. Bättre folk sai taas mahdollisuuden luoda omia ns. Sipoo-alueita baareihin. Ne pakkolunastettiin oikeilta kanta-asiakkailta, mutta he eivät tätä vieä näe, Sedun kusi silmissä on hämärtänyt katseet.

Ihmisten jaottelu näkyi myös juhannuksena Raumalla. Ilman hiventäkään kateutta, voin sanoa, että apaattisia olivat royal memberit omalla alueellaan. Kukaan ei liikkunut tai puhunut, he vain joivat ylihintaista lonkeroa ja vakuuttelivat mielissään, miksi kannatti sijoittaa 250€ tähän. Sedu on ikään kuin luonut Herman Göringiä mukaillen oman pikku osastonsa, ketkä luulevat olevansa ylivertaisia, mutta huonostihan tuossa vielä käy. Kuten kävi itserakkauden valtakunnalle, Seduction-baarille Thaimaan Phuketissa. Ainoastaan lentoineen päivineen maksetut vierailijat ja toimittajat saapuivat paikanpäälle. Sedun pikku pubi floppasi täysin oikeassa maailmassa.

Tiedän Sedun touhuista olleen ennenkin soraäänistä puhetta ja toimintaa, mutta sen lupaan, ettei mies enää saa minulta yhtään rahaa. Ei, vaikka kuinka yrittäisi sitä itselleen tuhansien peiliensä edessä kotonaan vakuutella. Aion jatkossa panostaa tarkoin valittuihin laadukkaisiin olut-ravintoloihin ja juhannuksen vietän mökillä umpikännissä ja puoliksi hukkuen.

-Teemu Sikari

torstai 21. kesäkuuta 2007

Kesämiehen vuorotteluvapaa

Näin työehtosopimusneuvottelujen aikaan on hyvä ottaa esille yksi uhanalainen laji, jonka sopimusehtojen parantamisesta ja etujen ajamisesta ei tunnu kukaan olevan kiinnostunut. Tämä laji on kesämies: kaikki meistä tuntevat ainakin yhden kesämiehen. Hän on kaveriporukassa aina se, joka ei kesällä pääse ilman 4.maailmansotaa vastaavaa taistelua sinkkukavereiden mukaan festareille tai poikien huvireissuille. Silloin harvoin kun kesämies pääsee kyseisen kaltaisiin tapahtumiin, nainen laittaa todennäköisesti hänelle nilkkaan renkaan, jolla hän seuraa alati miehen liikkeitä.

Nykypäivän naiset vaativat miehiltään yhä enemmän: pitää olla hyvätuloinen, komea, älykäs, charmikas, täytyy pystyä keskustelemaan sivistyneesti aiheesta kuin aiheesta ja korjata tarvittaessa hajonnut pakastin ja tietokone. Lisäksi tulee näiden vastapainoksi olla sopivassa määrin renttu, mutta ei liikaa. Sängyssä pitää osata kaikki temput, vaikka entisiä kumppaneita ei saa ollakaan. Vähemmästäkin tulee mies hulluksi, tosin kesämiehen kohdalle on ilmeisesti osunut vähään tyytyvä naishenkilö.

Siksi haluankin Kouri-ryhmän äänivaltaisena jäsenenä esittää vetoomukseni siitä, että kesämiehille on saatava kesämiehen vuorotteluvapaaseen perustuva työehtosopimusjärjestelmä. Sopimuksen soveltamiskohteina ovat 18-30-vuotiaat, seurustelevat tai muuten vakituisessa parisuhteessa elävät nuoret miehet, jotka eivät ole avioliitossa. Sopimuksen pääperiaatteena on, että kesämies saa kesän aikana liikkumavaraa parisuhteen ehdoissa sopimuksessa määritettyjen ehtojen mukaisesti.

Kesäkuussa kesämies saa täyden vapauden liikkumiseen ja itsensä toteuttamiseen, heinäkuussa ¾ vapauden itseilmaisuun ja elokuussa puolet kuusta oikeuden toteuttaa itseään parhaaksi katsomallaan tavalla. Yleiset sopimusehdot kuten soveltamisalue ja suuntaviivaa antavat vapausrajoitukset sovitaan liittotasolla, kun taas paikallisen tason neuvotteluihin jää sopiminen yksittäisen parisuhteen ehdoista kesän aikana.

Näiden reunaehtojen rikkominen voi vakavimmillaan johtaa kesämiestuomioistuimen käsittelyyn, joka esitettyjä asianhaaroja ja todisteita tutkittuaan antaa jyrkän ja oikeudenmukaisen tuomionsa. Lievästä rikkomuksesta sopimusehtoja voidaan kiristää, kun taas vakava tai anteeksiantamaton sopimusrikko voi johtaa sopimuksen purkamiseen välittömästi. Kesämiestuomionistuimen muodostavat tarkoin valittu kollegio, joka sisältää molempien sukupuolten edustajia tasa-arvon takaamiseksi.

Miksi tällainen järjestelmä on siten tarpeellinen? Miehellä on sisäänrakennettu vietti, minkä perusteella hänen on päästävä kesän aikana menemään ja tulemaan vapaammin. Usein liian tiukat parisuhteen ehdot rajoittavat tätä liikkumisvapautta. Lisäksi sopimuksen tarkoituksena on parantaa parisuhteessa viihtymistä, koska ajoittaiset kokeilut oman tontin ulkopuolelle palauttavat mieliin, että oma kumppani on parempi kuin kymmenen muuta ja ruoho ei ole aina vihreämpää aidan takana.

Toisaalta kesällä koettu vapauden tunne auttaa jaksamaan syyspimeällä parisuhdetta paremmin, kun on jotain mitä muistella. Lisäksi moraalisen syyllistämisen määrä vähenee, kun ehdot joiden mukaan mies pääsee liikkumaan ja toteuttamaan itseään, on ennalta sovittu. Naiset saavat toisaalta myös vapauden tehdä omia juttujaan.

Sopimusneuvottelut käydään joka vuosi, jolloin ehtoja voidaan tarvittaessa tarkistaa kesämiehen käyttäytymistä ja liikkumisviettiä vastaaviksi. Varsinainen sopimus tehdään parisuhdetasolla ja sopimus on lainvoimainen, kun molemmat parisuhteen osapuolet ovat allekirjoituksillaan todistaneet hyväksyvänsä esitetyn sopimuksen ehdot. Lisäksi tarvitaan kahden todistajan allekirjoitukset, näiden todistajien tulee olla puolueettomia ja heillä ei saa olla suoranaisesta mielipidettä esitetystä sopimuksesta. Anonyymia nettiaddiktia siteeraten "rakkauselämä estää".

-Iso A-

keskiviikko 20. kesäkuuta 2007

Demarien hurskas kurjuus

F.E. Sillanpää on suomalainen Nobel-voittaja. Suomi voi pienellä varauksella väittää saaneensa kolme Nobelia, yhden sai A.I. Virtanen rehullaan ja kolmas on kyseenalaisempi, koska se meni periaatteessa Ruotsiin. En tarkkaan muista miehen nimeä, mutta fysiikasta se tuli ja G:llä sen miehen sukunimi alkoi.

Jatketaan nyt kuitenkin Sillanpäästä. Aikoja sitten hän kirjoitti erinomaisen kirjan Suomen sisällissodasta. Kirjassa oli parisataa sivua, silti se kertoi kaiken sanottavan arvoisen punikkien ja Suojeluskuntalaisten taistelusta. Väinö Linnalta meni sentään kolme kirjaa asian raottamiseen. Linnan Tuntematon sotilaskaan ei sen erikoisempi teos ole, siinä nyt on törkyturpa äijä sodassa ja sitten on niitä muita henkilöhahmoja, joita voi nykypäivänkin ihmisiin osuvasti käyttää.

Tämän tekstin otsikossa lukee Sillanpään kirjan nimen lisäksi SDP:n kansanomaisempi kutsumanimi. Yhdistin nämä kaksi asiaa viimeaikaisten tapahtumien vuoksi. Demarit nimittäin saivat pienen kirjan aikaiseksi virheistään, eräänlaisesta sisällissodasta, joka puolueen sisällä kiehuu. Toisella puolella ovat Suojeluskuntalaiset eli ne oikeat sosiaaliDEMOKRAATIT ja toisella puolella on se Heinäluoman porukka. Ei ole vaikea arvata, että Heinäluoman porukkaa hävetään ja se hävitetään.

Satasivuinen kirjanen kertaa kaikki virheet ja antaa parannuskeinot: "sosiaalisempaan suuntaan" ja "irtautuminen SAK:sta". Ajattelevaisempi nuori henkilöittää Heinäluoman SAK:hon ja naurahtaa mielessään: "Nyt loppui sedältä ilmainen kahvi vähäksi aikaa". SDP:n itsestään tehty tutkielma tekee niin selkeitä päätöksiä, että Heinäluoman porukka voi lukea Sillanpään "Hurskaasta kurjuudesta" viimeisimmiltä sivuilta kohtalonsa. Niille, ketkä eivät ole vielä ehtineet kyseistä teosta lukaista, niin lopussa päähenkilö heitetään kuoppaan ja ammutaan elävältä muiden samanhenkisten kanssa.

-Teemu Sikari

sunnuntai 17. kesäkuuta 2007

Keharikaverit

Sosiaalimenot ovat Suomessa huimaavalla tasolla. Vaikkakin kotimaamme liikkuu hieman alle EU:n keskitason bruttokansantuotteesta. Henkeä kohden laskettuna ostovoimakirjatut sosiaalimenot ovat toisaalta EU-maiden keskitasoa. Selkokielellä: Suomi maksaa 26-27 prosenttia BKT:sta ja rahallisesti 42 miljardia euroa erityisryhmille. Luvut ovat vuodelta 2005, koska tuoreempaa tietoa ei ole jäsennelty ihmisiä varten.

Sosiaalimenojen rahoitus on tarkoituksella tehty erittäin monimutkaiseksi, jottei sitä tavallinen ihminen ymmärtäisi, mistä ne rahat oikeasti tulevat. Vain kolmannes tulee valtion talousarviosta, mutta viidennes tuleekin sosiaali- ja terveysministeriön budjetista, osa työministeriöltä ja sosiaaliturvamaksujen yms. kautta tulee jonkun verran. Nyt kun Sherlockina näitä jäljittelee, niin eiköhän se veroista mene kaikki. 42 miljardia joillekin tekosairaille ruikuttajille ja erityisryhmille, ketkä eivät meille mitään tuota.

Onhan se kiva, kun Erkki-setää pidetään koneelliseti hengissä, jotta voivat sukulaiset kokoontua kahvipöydässä ja kertoa jatkuvasti tarinaa siitä päivästä, kun Vihannes-Erkki puristi dementoituneen vaimonsa kättä. On se Erkki sitten aika taistelija. Näiden täysin yhteiskunnalisesti tuottamattomien tapausten eli vanhusten osuus sosiaalimenoista on kolmannes. Ihan kiva tietää, että vanhainkodeissa ulosteitaan syövät ihmiset vievät BKT:n reippaasta neljänneksestä kolmanneksen. Yli 13 miljardia. Vähän on kallista kakan syömistä.

Muutenkin nämä kaikki sosiaalimenoja aiheuttavat tapaukset saisivat itse maksaa kulunsa, vakuutuksilla tämä onnistuisi kivuttomasti. Näin ei veronmaksajan arkea tarvitsisi pahemmin häiritä. Mitä siitä, että vakuutusyhtiöt omistaisivatkin sairaalat, olisi hoitsuilla ainakin STTK:lainen ammatti-identiteetti ja palkkaus. VVL kunniaan.

Erityisesti minua harmittaa myös kaikenlainen turha hyysääminen. On se kumma, että täytyy parhaat parkkipaikat uhrata täysin mobilisoituneille ihmisille tai muuten ylivilkkaille yksilöille. Kyetessään matkustamaan kauppaan asti, luulisi, että tasa-arvoisessa Suomessa heidänkin pitäisi muiden tapaan etsiä omaa parkkipaikkaansa. Pidempi matka kaupan ovelle tekee varmasti ihan hyvää välillä.

Sekin on häiritsevää, että nämä erityisparkkipaikat ovat muuten tyhjillään, mutta ruuhkaisimpina kaupan aukioloaikoina paikat on täytetty. Pitääkö sinne perkeleen kauppaan tunkea älyttömään tungokseen blokkaamaan meiltä kävelykykyisiltä hedelmätiski? Risteily-rullailijoista puhumattakaan. Tuskin niillä töitäkään on, että voisi käyttää keskiviikon keskipäivän ostoksiin. Paras olisi, että heille olisi omat kaupat ja hoodit. Millaisia mahdollisuuksia näenkään markkinointiteollisuudelle: "Tuunaa sinäkin pyörätuolisi hurjilla liekki-tarroilla", "Päivitä puhe-vibraattorisi upealla Hasselhoff-äänellä, rajoitettu erä".

-Teemu Sikari

lauantai 16. kesäkuuta 2007

Suomen nuoriso

Paljosta on Suomen nuorisoa viime aikoina syytelty. Heitä syytetään kiinnostuksen puutteesta tärkeisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin, eikä heidän yleistietonsakaan yllä kuuleman mukaan vaaditulle tasolle. Nuorisoa tuntuu valtamedian mukaan kiinnostavan vain "mesettäminen" ja päihteiden väärinkäyttö. Rohkenen olla asiasta harvinaisen paljon eri mieltä.

Kävin eilen paikallisessa Kirjapörssissä tutkimassa tarjontaa. Vanhat ihmiset pläräilivät huonokuntoisia sienestyskirjoja ja eräs ikäloppu haaska esitteli ystävättärelleen Olut-kirjaa "hyvänä lahja-ideana Erkille". Taitaa Erkki pettyä pahasti, sillä kirjasta tuskin löytyy ylistysoodia Virosta tuodulle Lapin Kulta-tölkille. Erkki kuitenkiin peittää pettyneen ilmeensä tottuneesti mustan Karhu-lippalakkinsa taakse.

Liikkeessä oli muutamia nuoriakin, he ostivat opiskelujaan varten yhteiskunnallisia kirjoja ja heidän esimerkistään innostuneena ostin itsekin muutaman Suomen lähihistoriaa käsittelevän kirjan. Suurten ikäluokkien syytökset alkavat tuntua väkisinkin perusteettomilta. Nuorisomme sentään näki Heinäluoman läpi nopeammin, kuin tajusivat joulupukin olevan kansainvälinen peiteoperaatio. Vaaleissa olemme viime aikoina nähneet suuntauksen, missä vanhan koulukunnan "paskapoliitikkoja" syrjäytetään isolla kädellä. Hyvä niin.

Vanhempi väestö tuntuu olevan turhaan huolissaan uusista suuntauksista. On epäilemättä aivan tervettä, että poliittinen johto osaisi edes englantia. Nuorille poliitikoille ei tunnuta antavan edes saumaa päästä sisäpiirin kabinetteihin. Olisihan se vallan käsittämätön vääryys, jos tammiovien takana käsiteltäisiin muitakin asioita, kuin Seppo Sarlundin katsausta muikku-tilanteeseen. Älkää käsittäkö kuitenkaan väärin, Tornin ritarit nauttivat edelleen syvää kunnioitustani.

Mitä "mesettämiseen" ja epämääräiseen örvellykseen tulee, on nuorisomme tässäkin edelläkävijä. Ennen vanhaan ihmisiä tapettiin puukoilla ja viina oli oikeasti ainoa syy verilöylyihin. Nuorisomme on nykyään erittäin hyvin verkostoitunutta, puoliaan pitävää ja yhteiskunnasta kiinnostunutta. Todistin kyseisen seikan itselleni eilen kaupan kassalla. Yritin kyseenalaistaan vuokratyöläisen työsopimuksen, mutta tyttö tuntui tietävän lomaltapaluukorvauksista ja niiden määräysperusteista enemmän kuin itse uskallan edes märissä unissani toivoa.

Voivatko vanhukset ja suuret ikäluokat tosissaan väittää, että uuden sukupolven myötä asiat ovat älyttömästi huonommin? Voitteko edes kuvitella sanovanne ääneen, että tulevaisuutemme toivot ovat yksinäisiä tai masentuneita, itsemurhaprosenteista puhumattakaan. Suomessa paistaa vihdoin aurinko kovaa ja korkealta, ensimmäistä kertaa sitten Kekkosen aikojen. Oma ikäluokkanne oli muuten 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa valtakautensa huipulla. Silloin menikin niin saatanan hyvin ja vauhdilla. Tänä vuonna alkavat viimeisetkin velkaantuneet saada velkojaan anteeksi, kiitos Tuija Braxin.

-Teemu Sikari

Suomalainen korruptio

Suomalainen media jaksaa joka vuosi muistuttaa maamme alhaisesta korruptioasteesta. Suomalainen media ja viranomaiset tuntuvat pitävän korruptiota ihmeen negatiivisenä asiana. Minua paremmin tuntevat tietävät allekirjoittaneen ahkeraksi korruption puolestapuhujaksi. Haluan kuitenkin tehdä jyrkän eron suomalaisen ja kehittyneemmän korruptiomaailman välille. Seuraavassa muutamia esimerkkejä suomalaisesta korruptiosta.

poliittiset valtiosihteerit ovat turhempi joukko kuin käräjäoikeuden tuomarit, mutta palkat ovat kohdallaan. Valtiosihteereiden työnkuvaa ei tiedä kukaan, mutta palkka taitaa napsahtaa joka kuukausi tilille. Valtio on todella surkea työnantaja, mutta poliittiset valtiosihteerit huonontavat työnantajan kuvaa entisestään. Voi vain kuvitella Raimo Sailaksen kaltaisen ammattitaitoisen virkamiesvaltiosihteerin vittuuntuneisuutta Leila Kostiaisen kaltaisiin käveleviin poliittisiin virkanimityksiin. Olisiko valtiosihteerijärjestelmä Paavo Lipposen ideoima? Valtiomies Lipposen höveli valtion rahojen käyttö on ollut muutenkin tarkastelun alla männä viikolla.

Suurlähettiläistä suurin osa on ammattitaitoisia pitkän linjan diplomaatteja. Mukaan mahtuu kuitenkin jarivilèneitä ja olenorrbackeja. Mistä lähtien Kemin päin persettä hoidettu kunnallispolitiikka on pätevöittänyt Unkarin suurlähettilääksi? Toivottavasti Unkarinn miljonääripääministeri opettaa suurlähettiläs Vilènille mitä oikea korruptio on.

Räikein esimerkki suomalaisesta korruptiosta löytyy ikävä kyllä korkeimman oikeuden nykyisen presidentin nimitys sotkuista. Tasavallan presidentti Tarja Halonen teki tahallisen mokan Pauline Koskelon kohdalla.

Suomalaisen korruption Hall of Fame, Suomen Pankki, on myös tasavallan presidentin temmellyskenttä. Virkanimityksissä Halonen jätti aikoinaan lama-ajan pääministerin Esko Ahon rannalle. Ahon pätevyyttä Suomen Pankin johtokuntaan voi peilata siihen kuinka Ahon hallituksen valtiovarainministeri kelpasi Nokian hallitukseen ja Pohjolan pääjohtajaksi.

Onneksi Aho pääsi Sitran yliasiamieheksi testaamaan miten suomalainen ja amerikkalaistyyppinen korruptioyhdistelmä toimii käytännössä. Työmarkkinajohtajien lomamatka Kiinaan Sitran rahoilla oli rohkea veto jopa Esko Aholta.

Suomalaisen elinkeinoelämän korruption toimivuudessa on paljon puutteita ja kehitettävää. Ehdotankin perustettavaksi työryhmää Elinkeinoelämän Keskusliittoon. Työryhmää voisi vetää EK:n puheenjohtaja, kartelliasioissa kunnostaututunut karjan kasvattaja Antti Herlin. Työryhmässä voisi kuulla asiantuntijoina ainakin Carl Bildtiä, Gerhard Schröderiä, George Bush vanhempaa sekä vuorineuvos Heikki Penttiä. Akateemista näkökulmaa toisi tohtori Kari Uoti. Tietysti Olli-Pekka kallasvuokin voisi pitää työryhmässä esitelmän otsikolla: "Askel aikaa edelle - korruption tielle uusin kengin".

-Juntta Gran-

keskiviikko 13. kesäkuuta 2007

Kaasunaamari

Eilen saavuin rankan työpäivän jälkeen kotiin. Postit olivat tavalliseen tapaansa levittäytyneet juuri siten oveni juurelle, että puolet niistä valuivat väkisinkin asunnon ulkopuolelle. Väsyneenä ja viimeisillä ylimääräisillä voimillani pitelin yhden olkapään varassa roikkuvaa selkäreppuani aisoissa, kokosin levinneitä mainoksia ergonomisesti surkeassa asennossa ja pidättelin paskahätääni.

Saatuani oven kiinni, paiskasin reppuni eteisen lattialle ja pudotin postit keittiön pöydälle. Riisuin vaatteeni sänkyni viereen odottamaan seuraavaa työpäivää, kävin suihkussa ja laitoin kahvin tippumaan. Nopeassa rutiinissani en edes ehtinyt huomaamaan orastavaa vitutustani, se tulisi joka tapauksessa olemaan historiaa. Ehdin käymään nopeasti lähikaupassa ostamassa jäätelöä kahvin painikkeeksi. Kassalla on yleensä hyvännäköinen nuori kesätyöntekijä, mutta kohtasinkin pienimmän ja pahimman berserkin aikoihin. Susiruma ja niin nuorena.

Päästyäni uudelleen kotiin astetta raikkaampana, kaadoin Moccamasterista kupillisen juuri oikeanlämpöistä ja -vahvuista kahvia Arabian perusmukiin. Avasin jäätelöpakkauksen ja istahdin pöydän ääreen. Aivan kuin jäätelössä ja kahvissa ei olisi ollut tarpeeksi keskittymistä, niin otin postikasan pöydältä tutustuakseni siihen lähemmin. Luen kahvin kanssa ainoastaan mainoksia ja toisinaan Tekniikan Maailmaa. Tekniikan Maailma ei kuulu peruslukemistooni, mutta toisinaan siinä on yksi tai kaksi mielenkiintoista artikkelia. Muuten ihan paska lehti.

Mainoksia postikasassa oli useita. Käteeni sattui kuitenkin tämän laajan tapahtumaketjun päätteeksi Hong Kongin huutava mainoslehtinen. Juhannustarjoukset vilisivät väsyneiden aivojeni ohi ja alitajuntaani jäi muhimaan vain yksi tiedon sirpale: siideri on Honkkarissa halpaa juhannukseen saakka. Silmäni ja ajatukseni pysähtyivät yhtäkkiä kuin taikaiskusta lehden sivulle, tarkoin valikoituun pisteeseen. Liikkeessä oli rajoitettu erä aitoja Suomen armeijan kaasunaamareita myynnissä pilkkahinnalla. Vaivaisella viidellä eurolla sai käytöstä poistuneen kaasunaamarin varusteineen ikiomaksi. Syöksyin uudestaan ulos ja lähdin kuumeisesti ajamaan kohti krääsän Mekkaa.

Tutunnäköinen suojelulaatikko paistoi kaupan käytävien välistä silmiini, kuin pohjoismaalainen kannibaalien padassa, synkän Afrikan unohdetulla alueella. Tottunein ja varmoin käsin löysin nopeasti paraskuntoisimman säilytyslaukun. Varmistin, että puhdistusaineet ja liinat olivat tallessa, tein nopean tarkistuksen aktiivihiilisuodattimelle ja kokeilin naamarin tiiveyden. Kotiin päästyäni testasin ja tutkin naamarin tarvikkeineen syvällä alikersantin huolellisuudella. Suodatin oli odotettua paljon paremmassa kunnossa, mutta en ajan hampaan vuoksi asettaisi sitä tositilanteeseen vapaaehtoisesti.

Mielessäni pyörii pitkin yötä ja päivää uusia käyttömahdollisuuksia naamarilleni. Varmaa on kuitenkin se, että vuoden tärkeimmässä tapahtumassa tulen käyttämään tätä kyseistä naamaria Raumalla. Ei, en puhu mistään vitun juhannuksesta. Ainoastaan valistunut ja harva todellinen mies tietää, minkä hotellin saunassa he tulevat kohtaamaan paljaan torsoni ja naamarilla peitetyn pääni. Homobileissä nähdään hyvät veljeskunnan jäsenet.

-Teemu Sikari

maanantai 11. kesäkuuta 2007

Guy Wires - Kaupanalan Charles de Gaulle

Me kaikki kaupanalaa seuraavat tiedämme sanonnan "kiinnostaa kuin kaupan kasvu Guy Wirestä". Tänään saimme kuulla tiedotusvälineistä Guy Wireksen jättäytyvän eläkkeelle ja seuraajaksi valittiin Taloussanomien pomo.

Shokkiuutinen tuli dramaattisemmin kuin virolainen iskukuumennettu maito Jyväskylään.
Tärkeän ihmisen arvon ymmärtää vasta sitten kun hän on poissa. Guy Wires ei tule kommentoimaan ensi vuoden joulumyyntiä tai kertomaan pääsiäismyynnin yllättävästä noususta.

Ensi joulu tulee olemaan ainakin itselleni henkisesti kovin raskas. Tähän mennessä jokaiseen joululahjaostoseuroon on liitynyt ajatus Guy Wirekseen ja kaupan joulumyynnin huimiin lukuihin. Guy Wires on luonut tietynlaisen yhteisöllisyyden tunteen kulutushysteriassa eläville ihmisille.

Guy Wires tekee mielestäni vastuuttomasti jättäytyessään eläkkeelle. Vai laitettiinko hänet syrjään? Oliko Guyn asema liikaa kauppajättien ahneille pääjohtajille? Salaliittoteoriat pyrkivät mieleen vaikka kuinka yritän ajatella Wireksen eläköitymistä luonnollisena poistumana.

Ostoskäyttäytymiseni suuntautuu tulevana jouluna halvempiin maihin pelkästään Guyn eläköitymisen vuoksi. Kuinka Kaupan keskusliitto saattoi toimia niinkin vastuuttomasti kuin päästää alan kuunnelluimman asiantuntijan eläkkeelle? Kateus epäilisin.

Toivottavasti kauppaketjujen seuraava johtajasukupolvi muistaa kaupanalan suurmiestä nimikoidulla tukkuvarastolla. Charles de Gaullekin sai kunnianosoituksena nimikoidun lentokentän.

-Juntta Gran-

sunnuntai 10. kesäkuuta 2007

Perinteitä kunnioittaen, helan gör

Claes ARKP:n semi-ruotsalainen tapa takertua menneisiin aikoihin ja monarkian havittelu Suomeen kaatuu aina omaan mahdottomuuteensa. Vantaalla pidetty RKP:n puoluekokous olisi voinut tehdä julkilausuman kokouksen annista. Toisaalta julkilausuma olisi vähän hullunkurinen, koska kaikki kävisi ilmi yhdellä lauseella; Olemme sekavia, epäjohdonmukaisia ja tyhmiä.

187 äänivaltaista oli saapunut puoluekokoukseen paikalle. Johto yritti kokouksessa saada läpi aloitteen, joka lieventäisi RKP:n 14 vuotta vanhoja ydinvoimakantoja. Melkein puolentoista vuosikymmenen takaiset, jyrkän kielteiset ja ydinvoimaloiden sulkemista vaativat kannat jäivät voimaan luvuin 88-99. Olisin ymmärtänyt jossain määrin kompromissin, missä sanamuodot olisi muutettu lievemmiksi ja realistisemmiksi - ajanmukaisiksi. Bättre folk kuitenkin oli sitä mieltä, että mitä sitä turhia myötäilemään eduskuntaa tai hallitusta, missä mukana muka ollaan.

Olisi seuraavissa vaaleissa aika opettaa muutamille puolueille heidän paikkansa Arkadianmäen seinien sisällä. Vihreät kiukuttelevat aina, mutta ei RKP:stä olisi uskonut. Mitä puolue sitten teki tämän johdolle osoitetun epäluottamuslauseen jälkeen? Ruotsalaiseen tapaan se antoi johdolle yksimielisen luottamuslauseen. Stefan saa jatkaa tuulettomalla pallillaan. Itse kuitenkin vaadin Suomen kansalta ja suurilta puolueilta edes pientä näpäytystä tämän tunkion riikinkukoille. RKP oppositioon Vihreitten kanssa.

On perussuomalaisten aika päästä ministerivirkoihin käsiksi ja Päivi Räsänen pitää jo päästää irti. Räsäsen näkisin mieluiten sisäministerinä. Alkaisi poliisilaitoksillakin ihan uudet tuulet, kun vaihdevuosiaan häpeilemätön naarasahma johtaisi taistelua alamaailmaa vastaan. Soinista Eurooppaministeri ja Claes Andersson asuntoministeriksi - opiskelijat kommuuneihin oppimaan elämää. Katsotaan nyt kuitenkin ensin, mihin tämä neljän vuoden mittainen sosiaalialojen kätkytkuolema johtaa.

-Teemu Sikari

keskiviikko 6. kesäkuuta 2007

Venäjän puu

Suomalaisille paperikoneille ei aiemmin ole havusellu niin suuressa määrin kelvannut, mutta nyt Putinin uhkailut ovat muuttaneet mieliä. Havusellu kelpaa nyt jopa Stora Enson Oulun tehtaille ja yhtiö aikookin jatkossa laajentaa raaka-aine hankintojaan Länsi-Suomeen. Länsi-Suomi joutunee puutullien vuoksi hakemaan raaka-aineensa meriteitse aina Saksasta asti. Vähän se on pidemmän matkan vuoksi tyyriimpää, mutta ei merkittävästi.

Venäjän puu on monin tavoin erilaista verraten omien metsiemme tuotoksiin. Metsäteollisuuden pamput, jotka rakennusteollisuuteen tuottavat järeitä ja viimeisteltyjä raaka-aineita, sanovat Venäjän puun olevan tiheä- ja pienioksaista. Näin he sanovat siksi, että määräysten mukaan ei lamellinpaksuisia oksia voi järeissä rakenteissa olla. Itse kuitenkin eräällä tehtaalla Länsi-Suomessa eräs työläinen kertoi minulle todellisista ominaisuuksista. Paskaa tavaraa, joka tuottaa turhaa, ylimääräistä ja kallista työtä.

Venäjän puu koostuu suurista oksista, eikä sen sahaus ole mitenkään vertailtavissa suomalaiseen tuotteeseen. Vaikkakin Venäjällä metsäteollisuus on kehittynyt huimaavasti kymmenen viime vuoden aikana. Ennen kuusisahatavara saattoi päistään heittää jopa kymmenen milliä. Nykyisin heitto on käytännön kokemusten mukaan viitisen milliä. Ette usko miten puolen sentin heitto suurissa kattorakenteissa vaikuttaa kantavuuteen tai puhumattakaan lamellinpaksuisista oksanrei'istä.

Venäjän mies on kuitenkin oppinut kysynnän ja tarjonnan lain. He tietävät milloin ja miten iskeä ahneen tehtaanjohtajan kimppuun. Välittömästi, kun Suomessa sahat seisovat ja raaka-aine on tiukoilla, soittaa veli venäläinen johtajalle. Hänellä on iloisia uutisia, heillä on rekka valmiina lähtöön, mutta hinta on nousuut 200 euron kuutiohinnasta 50 euroa. Johtaja ottaa tarjouksen vastaan. Parin päivän päästä veli venäläinen on avaamassa liinoja kuormastaan kylki avattuna. Siitä vaan trukilla ulos. Ahkerat työläiset purkavat nopeasti lastin ja lopuksi leimataan paperit.

Veli venäläisen kaupanteko ei tähän pääty. Tullipaperit ovat kunnossa ja johtaja poistuu paikalta olettaen omien työläistensä jatkavan omia töitään. He kuitenkin siirtyvät hieromaan viina- ja tupakkakauppaa kuskin kanssa. Venäläisillä kuskeilla on aina hytissään vähintään yksi pullo vodkaa ja kartonki tupakkaa. Euron tuntipalkalla kuski tekee monen päivän tilin tällä bisneksellään. Tulli on heitä yrittänyt pelotella, mutta kukapa nyt rekkamiestä saisi säikyteltyä, omaa rakasta muuliamme.

Puutullit voisi mielestäni unohtaa tai sitten voisimme rokottaa venäläisiä omien vientituotteidemme tulleilla. Saksasta tulevan puun mukana saapuvat viinalastit ovat runsaampia, mutta myös arvokkaampia. Tällaisella toiminnalla masentuu duunari ja pienivoittoisempi kuski. Sivuseikkana mainittakoon, että en ole eläissäni nähnyt kielitaitoisempaa miestä edes suurlähetystöissä, kuin satama-alueella. Menisivät suurlähetystöt tutustumaan pimeään viinanmyyntiin, niin oppisivat yhtä sun toista kulttuureista ja todellisesta kanssakäymisestä. Maiden suhteet ovat pukumiesten kanssa aina sekaisin, mutta sataman diplomaatit vetävät aina yhtä köyttä.

-Teemu Sikari

lauantai 2. kesäkuuta 2007

Katastusasema

Oletteko koskaan katsastusasemalla odotellessanne kiinnittäneet huomiota siellä pyöriviin miehiin? En tarkoita täriseviä vanhoja isoisiä, ketkä silmät sameina väittävät näkevänsä yhtä hyvin kuin 1930-luvulla. En myöskään tarkoita niitä aknen kyllästämiä nuoria, joiden prioriteeteissa ajokortti on pillua ylempänä, koska kortti takaa sen saamisen vuosiksi eteenpäin. Puhun katsastusmiehistä.

Katsastaja pukeutuu yleensä tyylikkäisiin, puhtaisiin ja uusiin työvaatteisiin. Väritys asusteilla on tietenkin katsastusaseman mukainen, pienemmillä firmoilla ei kuitenkaan aina näe yhtenevää työasustusta. Keskityme nyt kuitenkin isompien kaupunkien katsastusasemiin. Voisin nimittäin väittää, että Suomesta ei löydy katsastajaa arvostetumpaa ammattikuntaa. Kaiken hyvän lisäksi kyseinen ammatti on niin kielletty naisilta, että edes Vatikaani ei moiseen puhdistukseen kykenisi.

Olen nähnyt monenlaisia miehiä ja naisia. Kaikkia heitä yhdistää se piirre, että he nöyränä menevät katsastukseen, kun aika koittaa. Naiset istuvat katsastuksen ajan sisätiloissa juoden kahvia ja miettien valmiiksi teräviä piikkejä mihilleen, jos auto ei menekään viimekäden fiksauksineen läpi. Miehet menevät itse katsastuspisteelle ja juttelevat mukavia näille herroille. On suuri kunnia saada hyviä ajoneuvon huoltovinkkejä ylimmältä taholta. Lapsukaisen alustasta löydettäessä pahoja ruostevikoja, niin täytyy pyydellä anteeksi ja luvattava korjat viat välittömästi. Se kuuluu protokollaan.

Rikolliset, ketkä eivät autojaan katsastele, ovat ihmismassan pohjasakkaa, he ovat elämässään epäonnistuneet täysin. Kunnioitettu olkoon se merikarhu, joka talvikinoksen alta kaivaa ajoneuvonsa ja saa sen laakista läpi. He kertovat kavereilleen sitä tarinaa vuosia: "katastuksessa eivät mitään sanoneet, vaikka aurauskulmista ei ollut tietoakaan". Näille miehille paikka kulkee juuri nimellä "katastusasema", se kertoo huolettomasta tavasta suhtautua ylimpään auktoriteettiin. Ilman aseman hyväksyntää ei mennä töihin, eikä kitkuteta kumia paikallisen torin ympäri.

Katsastusmies ei työtään voi hävetä tai sen puolesta pelätä. Hänellä on valta, voima ja kunnia iankaikkisesti. Hänen työnsä on osin toimistotyötä ja osin "oikeaa työtä", häntä voivat kaikki tasapuolisesti kadehtia. Lähetä sinäkin siis katastusmiehellesi joulukortti, vaikka keskellä kesää.

-Teemu Sikari

perjantai 1. kesäkuuta 2007

Vuosi Nokiassa

Olli-Pekka Kallasvuo on Suomen tärkein yritysjohtaja. Hänen työsopimuksessaan lukee palkan kohdalla komeasti 1 000 000 euroa. Ei huonosti suomalaiselta varatuomarilta.

Olli-Pekka Kallasvuo tuntee rahapiirit ja kurvaolee suursijoittajapiireissä tottuneemmin kuin Jukka Virtanen raviporukoissa. Suuryrityksen johtaminen on varmasti vaikeaa, mutta Nokian henkilöstö koostuu joka tasolla huippuammattilaisista ja brändi on todella vahva.

Toisin olivat asiat Nokiassa ennen. Nokia oli monialayhtiö, jonka hallinto oli pöhöttynyt ja joiltakin osin jopa korruptoitunut. Selkeä missio puuttui täysin ja lamakin alkoi painaa päälle. Yrityksen ylimpänä kalifina toimi mielenterveysongelmista kärsinyt despootti Kari Kairamo. .

Kallasvuo työskenteli Nokiassa jo Kairamon aikaan, samoin kuin Jorma ollila. Miehet alkoivat tehdä tiivistä yhteistyötä ja he loivat pohjan Nokian menestyksekkäälle tulevaisuudelle. Kari Kiramo teki itsemurhan 80-luvun lopulla ja nopealla tahdilla uudeksi pääjohtajaksi nostettiin superlahjakas Jorma Ollila.

Jorma Ollila uudisti Nokian yrityskulttuurin ja visiot täysin, mikä ei ollut helppoa karismaattisen Kairamon kauden jälkeen. Olli-Pekka Kallasvuo pysyi läpi vuosien Ollilan luottomiehenä. Nokiasta kehittyi Ollilan kaudella maailmanlaajuinen menestystasrina.

Ollilan menestyksekäs kausi Nokiassa päättyi ilman dramatiikkaa vuonna 2006. Hänen tilalleen nostettiin luottomies Olli-Pekka Kallasvuo.

Tänään Olli-Pekka Kallasvuo on toiminut Jorma Ollilan seuraajana Nokiassa tasan vuoden. Hän ei ole ottanut kantaa suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen kuten edeltäjänsä. Kallasvuon julkinen imago on ryvettynyt hänen henkilökohtaisen veropetosskandaalin vuoksi. Kallasvuon kaudella Nokian ja Siemensin verkkoyhtiöt ovat fuusioituneet.ja Nokia on pärjännyt hyvin ainakin tuloksen puolesta

-Juntta Gran-