keskiviikko 31. lokakuuta 2007

George Soros

Quantum fund-rahaston perustaja ja Englannin pankin kaataja. Quantum fund perustettiin 1969 ja siihen tehty sijoitus kasvoi vuosisadan loppuun mennessä nelituhatkertaiseksi. Englannin pankin George kaatoi myymällä 10 miljardin dollarin arvosta puntia, arvioiden niiden arvon heikkenevän. Päivä tunnetaan piireissä paremmin "mustana keskiviikkona", pikku saarivaltiomme potee vieläkin euroallergiaa tapauksen vuoksi.

Minä haluaisin olla George. Lukuunottamatta juutalaisuutta ja hänen vanhaa typerää nimeään, en myöskään hyväksy hänen typerää tapaansa harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Lähinnä siihen asemaan haluaisin, missä kykenisin tempauksillani horjuttamaan suurienkin valtioiden taloutta. Harjoittelisin tietenkin Luxemburgilla ja etenisin siitä vaikka Vatikaaniin. Loppujen lopuksi tuhojani korjailtaisiin aina Italiassa saakka.

Ranska olisi kuitenkin arkkiviholliseni, ne patongin purijat eivät ansaitse talousmahtia tai edes EU-jäsenyyttä. Opettelisivat puhumaan, kuten normaalit ihmiset ja saisivat maansa hipit ja aktivistit kuriin. Sotilasvaltionakaan Ranska ei koskaan ole ollut uskottava, pätevät vain jollain homolla legioonallaan, hohhoijaa... Ranskasta emme ole saaneet mitään hyvää, se ei tuota muuta kuin Viiniä ja patonkia, eiköhän se onnistu Afrikan orjiltakin.

Jaksaisikohan George vielä viimeisinä päivinään kaivaa kaapistaan taloudenromahduttamissalkkunsa ja lähteä ikään kuin tutorikseni tälle seikkailulle. Olisi mukava oppia aidolta umpikierolta juutalaiselta, miten suurvaltio laitetaan polvilleen old school-tyyliin.

-Teemu Sikari

maanantai 29. lokakuuta 2007

Ihmeellisillä tasoilla

Maailman talous on vuonna 2007 samassa tilanteessa kuin AIDS 1980-luvun puolivälissä. Amerikkalaisen talouden huono immuniteetti on tarttunut niin sanottujen roskaluottojen myötä ympäri maailmaa. Aidsin leviämistä voidaan hillitä lääketieteen avulla, koska tahtotila on yhteinen: sairaus on nujerrettava maailmasta. Maailmantaloudessa intressit ovat paljon monimutkaisempoia kuin lääketieeteessä.

Kun amerikan valkoinen roskaväki ja mustat häädetään asunnoistaan ja suomalainen metsäteollisuus kärsii heikosta dollarista, euroalueelta tulevat shoppailijat ostavat innokaasti Ralph Laurentia Manhattanilla. Kun Eurooppaan tulee kolmen vuoden kuluttua talouslama ja massatyöttömyys nujertaa Saksan vanavedessä koko Euroopan köyhyyteen, Helsinki on "Very nice" floridalaisten ja new yorkilaisten mielestä.

Pörssiyhtiöiden johtajat ovat nykypäivän päävihollisia koko ihmiskunnalle. Maailman talous on petoeläin joka raatelee demokratian vereslihalle, globaalisti. Yritysjohtajat ovat luoneet ilmaston lämpenemisen ja sitä seuranneesta huolesta kannattavan päästöoikeuspörssin. Yhdysvalloissa pörssiyhtiöt kaappasivat vallan verettömästi jo 1990-luvulla. Euroopassa tämä on tapahtunut asteittain koko 2000-luvun.

Yhdysvalloista lähtenyt asuntoluottokriisi juontaa juurensa pörssiyhtiöiden tarpeisiin. Kun suuryritykset miettivät aikoinaan uusia viranomaisia ja kuluttajia mahdollisimman paljon hämääviä rahoitusinstrumenttejä, aivomyrsky oli varmasti valtava. Tuhot ovat ainakin verrattavissa hirmumysky Katrinaan.

Maailman menossa ei ole enää päätä eikä häntää. Korkeintaan muutama johdannaishybridikorko. Kiinalaiset voivat ostaa amerikkalaiset yritykset ja amerikkalaiset mummot omistavat Nokian. Suomalainen johtaa multikansallista öljy-yhtiötä ja Wall Streetillä yritetään kaapata suomalaista korpimaisemaa UPM:n paketissa.

-Juntta Gran-

sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Kepun Billy Joel

Vuonna 1998 Mauri Pekkarinen on rutinoitunut oppositiopoliitikko. Häntä arvostetaan yli puoluerajojen asioihin perehtymisestä ja erinomaisista debatointi kyvyistään. Politiikan toimittajat odottavat eduskunnan istuntoa jännittyneinä ja innostuneina. Kohta saadaan raamit päivän ykkösuutiselle. Saliin saapuu myös hallituspuolueiden taitavin väittelijä, Ben Zyscowics. Puhemies Riitta Uosukainen on arvokkaana, mutta ei pysty täysin hillitsemään innostuneisuuttaan koska hän, liioittelematta, rakastaa kahden edellä mainitun poliittisen terrierin yhteenottoja eduskunnassa. Äidinkielenopettajana Uosukainen arvostaa parlamentaarista puhetapaa yli kaiken. Jännitys on huipussaan kun Mauri Pekkarinen aloittaa: Arvoisa puhemies...".

Samaan aikaan Japanissa Elton John on juuri huudattanut lavalle ystävänsä Billy Joelin. Yleisö villiintyy täysin kun Joel puhaltaa huuliharpullaan "Piano Man" kappaleen alkutahdit. Eri puolilla maailmaa kaksi saman ikäistä ja kokoista miestä viihdyttää täysin eritavalla ja toisistaan tietämättä yleisöään. Miehiä yhdistää vain karisma ja ammattitaito.

Eduskunnassa viimeisetkin kansan- ja lehdistön edustajat ryntäävät saliin istunnon jo alettua. yhtä innokkaina varautuneisuuteen opetetut tokiolaiset laulavat mukana puolenyön jälkeen "Uptown girliä".

Mauri Pekkarinen muistetaan ahkerana opposition johtohahmona vaikka uraan mahtuu huomattava määrä muitakin hienosti hoidettuja työurakoita. Billy Joel tunnetaan lähinnä "We didn`t start the fire" kappaleestaan, vaikka ura on ollut harvinaisen monipuolinen.

Mauri Pekkarinen osaa mukautua erilaisiin tehtäviin politiikassa. Oppositiossa hän on ollut vahva mies 1987-1991 ja 1995-2003. Näiden vuosien välissä ja jälkeen hän on toiminut niin sanottuna superministerinä. Pekkarinen saavutti oppositiojohtajana jännittyneen tunnelman heti hallitusvastuun jälkeen vuonna 1995. Vakuuttava oli myös paljasjalkainen New Yorkilainen Billy Joel kappaleessaan "River of dreams", joka sijoittuu Yhdysvaltojen syvään ja kuuman kosteaan etelään.

Lopuksi vilpittömät kiitokseni Billy Joelille ja Mauri Pekkariselle. Monen kirjoitukseni inspiraatio on tullut Mauri Pekkarisen poliittisesta toiminnasta. Vielä useampi kirjoitus on saatettu loppuun Billy Joelin loistavan musiikin soidessa.

-Juntta Gran-

Meri-Lapin myrskyn silmässä

Uutisissa kerrottiin Tornion räjähdysmäisestä kasvusta. Saamaton kaupunginjohtaja jo toppuutteli kasvuvauhtia, koska raju kasvuvauhti tarkoittaa lisää töitä kaupungin vt-johtajalle. Olihan Tornion muutos mentävä uutisesta innostuneena ja vannoutuneena kouri-ryhmäläisenä paikanpäälle katsomaan.

Olosuhteiden pakosta jouduin matkustamaan Kemin kautta ja viettämään tunnin tuossa neustoliittolaista lähiötä muistuttavassa "kaupungissa". Kemi oli kuin halvauksen saanut. Ihmisiä oli liikkeellä vähän ja entinen Citymarket oli pienennetty yhtä K-kirjainta vähemmäksi. Marketin edusta muistutti hiljaista Mustamäen toria venäläisine hanuristeineen ja suomalaisine juoppoineen. Kaupungin itsemurhaluvut ovat varmasti korkealla.

Onneksi pääsin pian jatkamaan linja-autolla kohti kaunista rajakaupunkia, Torniota. Bussi ajoi Karihaaran voimalaitoksen ohi ja mieleeni tulvi kuvia juuri lukemastani "Sapeli" Simosen muistelmakirjasta. Pankinjohtaja Aarre Simonenhan kovaotteisena demariministerinä kukisti Karihaaran erottelualtaalta alkaneen kommunistien masinoiman lakon ja kapinan. Juuri toiminta tämän kapinan aikana toi elämään jääneen lisänimen "Sapeli".

Tornioon saavuttaessa aurinko loi säteitään jokeen ja rakennustyömaita oli kaikkialla. Ensimmäiseksi kävelin Ruotsin puolelle ja näin neljä kirjainta, joille Tornion talouskasvu perustuu: IKEA. Haaparannan puolella tuntui kuin olisi kävellyt tukholmalaisessa hienostokorttelissa. Ruoka oli ruotsalaiseen tapaan pehmeitä makuja suosivaa ja hyvää. Ruotsissa maksoin ostokseni euroilla.

Palasin massiivisen rakennustyömaan läpi Suomen puolelle ja pohdin kulkiessani, ettei edes Ruotsin jäpäkyörä asenne eurooppalaisesssa rahapolitiikassa aseta esteitä rajakaupunkien turismille ja paikallisten kanssakäymiselle. Haaparannan ja Tornion muodostamalla talousalueella voi maksaa neljällä valuutalla.

Torniossa kiertelin jonkin aikaaa ja join iltapäiväkahvit todella hyvän palvelun paikassa. Alueen sanomalehti puntaroi Tornion suurimman työllistäjän, Outokummun jaloterästehtaan, selviytymistä toimihenkilöiden lakosta. IKEA hypetyksestä huolimatta torniolaiset saavat jo neljännessä polvessa toimeentulonsa "kummulta". Urho Kekkosen ansiosta Tornio sai 1970-luvulla terästehtaansa, joka pelasti kaupungin. Vahvasta työläisväestöpohjasta huolimatta Tornio on ollut aina poliittisesti keskustalainen kaupunki.

-Juntta Gran-

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Nykytaide

Kiasma valmistui vuonna 1998. Avajaisviikonloppuna oli hurjan monta kävijää, jopa 30 000. Ensimmäisen miljoonan kävijän raja menikin nopeasti rikki, jo vuonna 2001. Seuraavaa eli kahden miljoonan kävijän rajaa odoteltiin viisi vuotta. Kävijämäärät ovat siis suorastaan rappioituneet.

Lasketaanpa. Yltiöpositiivisesti voisi aloittaa parhaasta mahdollisesta tuloksesta. Avajaisviikonlopun 30 000 kävijää 52 kertaa vuodessa tekee 1 560 000 kävijää vuodessa. Oletetaan laskemisen helppouden vuoksi, että kävijämäärät tässä laskelmassa yltävät koko viikolle. Entäs tilanne vuosina 2001-2006, miljoona uutta kävijää viiden vuoden sisään, 200 000 kävijää vuodessa. Maalaisjärjellä se on 3846 kävijää viikossa, 769 päivässä.

Kiasma maksoi aikoinaan yhteiskunnalle 200 000 000 markkaa, yli 33 miljoonaa euroa. 3,3 miljoonaa euroa lisää ruikuttaville kuntatyöntekijöille vuodessa hulppean kymmenen vuoden ajan. 3,3 miljoonaa jaettuna 475 000 kunta-alan työntekijälle on jo 7€ lisää liksaa vuodessa. Siis ihan kaikille kunta-alan työntekijöille ja kymmenen vuoden ajan. Miettikää paljonko se olisi Tehyn 124 000 jäsenen kesken... Edes jotakin.

Kävin tänään Kiasmassa. Näyttelyt olivat aivan paskoja. Kuka tahansa idiootti osaa tehdä savotan, iskeä puiden ympärille pari käytettyä autonrengasta ja väittää sitä moderniksi avunhuudoksi maiseman rikkoontuneisuudesta. Voi luoja. Olin aidon järkyttynyt nykytaiteen tilasta. Myönnettäköön Kiasmaan päässeiden taiteilijoiden hyväksi, että oli joukkoon eksynyt muutama oikeasti osaava Kankaanpäässä oppirahansa maksanut taiteilija. En kuitenkaan pidä lottokupongin kehystämistä taiteena, saati sitten isojen kankaiden töhrimistä. Yksikään teos ei pysäyttänyt tai laittanut miettimään teosta syvemmin.

Nykytaide on Kiasman näyttelyyn perustuen rappiolla. Brassailevat nuoret ja tuuheapartaiset kylähullut lähinnä vain yrittävät kikkailla erilaisilla tekniikoilla. Säälittävää. Itsekin toteutin Kiasmassa omaa teostani käyntini aikana, huutelin jokaisessa huoneessa suoran ja rehellisen arvioni teoksista: "Paskaa!", "Savotta ei ole taidetta!", "Vau, pyöreä kangas, vau!", sitten perässäni alkoikin olla jo liian monta opasta. Teokseni nimeksi voisi laittaa vaikka "Totuus" ja voisin toteuttaa sen ihan jokaisena päivänä kävijöiden iloksi. Onneksi menin sisään vapaalipulla ja tuhlasin kallista aikaani vain puolisen tuntia. Vähänkin enemmän olisi ollut liian armeliasta suomalaiselle nykytaiteelle.

Missä oli se kuuluisa suomalainen muotoilu? Eipä näkynyt Iittalaa ja ruisleipiä esillä. Siinä on kateellisille hyvää ja myyvää taidetta, perkele.

-Teemu Sikari

Tekopyhä ristiretki

Juntta pitää Salvador Dalin tauluista, mielipiteistäänkin näkee, että realismi ei kuulu kaverin sanavarastoon. Tarkistamalla lähteesi ja lopettamalla "mutu"-tiedon levittämisen, näkisit sinäkin roikkuvien kellojen takaa oikeaakin sanomaa. Kokoomus ei koskaan luvannut 500€ lisää hoitajille. Kyseessä oli konditionaalimuoto, pitäISI antaa, JOS olISI, demarit kuitenkin vetivät kassan tyhjäksi ja valtion velka lyheni koroillaan. Kokoomuksen puoluesihteerin kömmähdyksiin en halua puuttua, sen verran hävettää itseänikin hänen korkealaatuinen typeryytensä eli siinä olit Juntta oikeassa.

Se mitä hoitajien palkkoihin muuten tulee, ei voida Kokoomusta millään muotoa edes leikillään syyttää. Heidän palkkakuoppaansa on jo vaaleissakin todetut kolme syytä: demarit, demarit ja demarit. 12 vuotta hallituksessa suhdanteiden hoidellessa työttömyyttä ja punasten veljien valvoessa mediaa. Mitään ei tehty, koska ei tarvinnut. On turhaa syyttää puolueellista mediaa Kokoomuksen menestyksestä, mietipä muutaman kerran, minkä väriset langat ohjaavat marionetteja niin Sanomatalossa kuin Isossa pajassa.

Aamulehti on luku sinänsä, mutta se ei kosketa sivistynyttä Suomea, ainoastaan Tamperetta ja sen lähialueita. Hoitajien pitäisi tyytyä 15-16% palkankorotuksiin. Äärettömän fiksu hoitaja voisi myös ymmärtää, että järjestäytyisi uudestaan uuteen liittoon ja unohtaisi ikuiset Tehyn tehottomat työtaistelutoimet. Moraalittomampaa porukkaa saa hakea. Sitäpaitsi palkkaa saa 1,2% enemmän liittymällä tasa-arvoiseen ns. Loimaan kassaan. Yleissitovuus takaa edut ja idiotteja Tehyyn löytyy jatkossakin juuri se tarvittava määrä.

Mielestäni voisi aina alentaa vähäsen hoitajien palkkoja, kun he töppäilevät. Julkisuudessa kun näitä tapauksia alkaa näkyä ja kuulua. Insuliinisurmat ja Superilaisten kiusaamiset. Isot pahat Tehyläiset alkavat omiaankin vainoamaan, upeaa esimiesaseman väärinkäyttöä, sanoisinko peräti naisille ominaiseksi. Palkkauksen voisi laittaa telemarkkinointialoilta tuttuun tulosjärjestelmään, kun saa päivässä sata vanhusta käytettyä kusella ja vaihdettua vaipat, pääsee toiseen palkkaluokkaan. Itse käyn yksityisellä, koska haluan nopeaa, asiantuntevaa ja iloista huolenpitoa. En happamia, kiukkuisia, elämäänsä kyllästyneitä ja rumia kotkia.

Vai punamultaa vielä. Tekstiviesteilläkin voi tehdä ulkopolitiikkaa, mutta veropetokseen tarvitaan jo Keskustalaiset kengät. Puhumattakaan Heinäluoman vaalilupauksista, syö häränlihaa ja väittää tulleensa toimeen työttömyyspäivärahalla. Näin meillä ay-liikkeessä.

-Teemu Sikari


P.S. Valtion velan korkoa on maksettu 1990-2005 yli 58 miljardia euroa. Se on sitä parlamentarismia.

Etelärannassa menin kaffelle

Muistelen aina kaiholla niitä lukuisia kesäpäiviä, joita vietin Tukholmassa. Länsinaapurimme pelkkä kaupunkikulttuuri ja rauhallinen tehokkuus saavat oman maamme umpimielisen ja katkeroituneen kulttuurin kalpenemaan. Parhaiten tämä näkyy orastavassa kahvilakulttuurissa.

Osa saattaa jo ruudun takana ihmetellä, että mistä ihmeen kahvilakulttuurista nyt puhutaan. Niinpä, Suomessa sellaista ei vielä ole ja Tukholmassa on jo vuosikymmeniä voinut hiljentyä Cappucinon ääreen lukemaan kirjoja, joita ei edes ymmärrä. Saatetaan sieltä ruudun takaa älähtää, että onhan suomalaisilla Wayne's coffee, Robert's coffee ja S-ryhmän riemuvoitto Coffee house.

Niin. Onko se kahvilakulttuuria, että kiireessä jonotetaan teollisesti valmistettua leivonnaista tai välipalaleipää orjamaisesti ikään kuin liukuhihnana? Onko se kahvilakulttuuria, että saa maksaa kahvikupista enemmän kuin riistofirman virvoitusjuomapullosta, tietäen samalla, että sisältö kupissa on juuri sitä saatanan samaa Juhla mokkaa? Kahvilakulttuuria on se, että painelet kadulta yhteen useista kahviloista, joissa on oikeasti väljät tilat ja kiireetön olo. Sellaista ei Suomesta hevin löydä. Ruotsissa on joka kadulla ja pyörätiellä.

Eilen olin ystäväni kanssa henkisellä metsästysreissulla, etsimme Helsingin keskustasta seuraavat kriteerit täyttävää kahvipaikkaa: ei täynnä ihmisiä, välitön tunnelma, seesteinen ja esteettisesti silmää miellyttävä. Tunnin etsiskelyn jälkeen ajattelimme mennä kaikesta huolimatta Ortodoksista kirkkoa vastapäätä sijaitsevaan Cafe Engeliin, mikä pettymys. Paikka on rupsahtanut kuin Aleksis Kiven kerronta ja täynnä suomalaisia juntteja verhoutuneina lähes aitoihin Burberry kaulahuiveihinsa. Todettuamme yhteen ääneen: "Voi ei!", käyskentelimme kohti Etelärantaa.

Yleensä kauppatorin kauppahallista löytyy pieni kulmaus, missä voi mustaan vihkoon kirjoitella ajatuksiaan rauhassa, mutta tunnelman pilasivat automaattiset ovet. Omituinen melske ja pauke käy, kun noista ovista kulkee. Siinä meni koko kauppakäytävän tunnelma, kiitos Kone Oyj. Onneksi kauppahallin kulmalla oli Eteläranta 10, siellä kaappihomot luonteemme saisivat kaipaamansa rauhan, toivottavasti. Astuimme sisään ja ryntäsimme heti ylös Meriterassille, toivoen sieltä saavamme kupilliset mustaa kultaa. Huomasimme kuitenkin olevamme väärässä paikassa asusteinemme ja painelimme muutamia kerroksia alaspäin suoraan Cafe Etelärantaan.

Lounasaika oli juuri päättynyt kiireettömän tehokkuuden keskellä, mutta pyysimme erittäin palveluhenkiseltä tädiltä mahdollisuutta saada kahvia. Hän selitti meille juuri sulkeneensa päivän tilinpidon, mutta tarjosi meille kuitenkin pannusta ilmaiset tutustumiskahvit. Ikinä en ole parempaa ilmaista kahvia juonut. Olen kuitenkin tuon alan huipputekijöitä entisenä ay-aktiivina. Istuessani etelärannan historiallisimmassa osoitteessa ja tuijotellessani rikkoutumatonta ja tyyntä maisemaa, melkein haistoin meren valtavan energian. Ajatuksissani olin jälleen Tukholman tunnelmissa, ikiromanttisella kesäkävelyllä.

-Teemu Sikari

maanantai 15. lokakuuta 2007

Ikävä hallituskumppani

Kokoomus oli suuressa hurmiossa sijoituttuaan toiseksi eduskuntavaaleissa. Ilmeisesti edes Kokoomus itse ei uskonut lapsellisella vaalikampanjalla pääsevänsä pääministeripuolueen asemaan.

Keskusta voitti vaalit ja sai vetovastuun hallitusneuvotteluissa. Demareiden ihmisistä välittävä politiikka on lähempänä keskustalaista arvomaailmaa, kuin ylimielinen kokoomuslainen pikkuporvarillisuus. Mutta Demarit hävisivät epäkarismaattisen puheenjohtajansa ja puolueellisen median vuoksi vaalit. Keskusta oli kuin pakotettu hyväksymään surkea Kokoomuspuolue hallituskumppanikseen.

Kokoomus on mielestään onnistunut ulkopolitiikassa, koska Ilkka Kanerva on saanut lähettää tekstiviestin Valkoisesta talosta. Vakavasti puhuen, Kokoomus on heikentänyt ulkopoliittista uskottavuuttamme typerillä Venäjä-lausunnoillaan ja asettamalla tasavallan presidentin ikäviin tilanteisiin. Muistutus Kokoomukselle; pääministeri on ulkopolitiikan tärkein toimija.

Kokoomuksen vaalivoitto on herättänyt syystä keskustelua. Media sivuutti korrektisti Kokoomuksen puoluesihteerien töppäilyt, kirjoittaen niistä huolestuttavan vähän. SAK:n Demarien vetoavuksi koettu mainos jouduttiin median paineessa hyllyttämään. Kokoomuksen puoluesihteereillä oli kuvioissa parittamista, hovioikeuden langettavia tuomioita ja perheväkivaltaa. SAK:n mainos oli hauska kevennys vaalien alla. Tulevaan terveydenhuollon työtaisteluun syyllisiä ovat Jaana-Laitinen Pesola (kok.), Markku Jalonen (kok.) ja Jyrki Katainen (kok.).

Vetoan nyt teihin arvoisat Demarit; etsikää kunnollinen puheenjohtaja hyvissä ajoin, ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja. Huhtikuussa 2011 lyövät kättä työmies ja maamies. Isänmaa saa ikävän välivaiheen jälkeen taas kunnollisen punamultahallituksen!

Pieni varoitus Kokoomuksen suuntaan: loka lentää päällenne kunnallisvaaleissa. On aika kostaa hallituksessa terkemänne pahat teot.

-Juntta Gran-

Keskustan johtajat

Media yrittää järjestelmällisesti luoda väärää kuvaa Keskustapuolueen johtamisesta. Puoluesihteeri Jarmo Korhosen sanomiset kärjistetään, jotta Puheenjohtaja Matti Vanhanen saataisiin näyttämään saamattomalta.

Puoluesihteeri on suomalaisessa politiikassa tärkeä toimija, joka valitaan puoluekokouksessa vaalilla. Puoluesihteeri pyörittää puoluekoneistoa ja vastaa puolueen käytännön johtamisesta. Puoluesihteeri myös ylläpitää tarpeen mukaan arvokeskustelua. Keskustapuolueessa puoluesihteerin tehtävä on poikkeuksellisen tärkeä, sillä puolueessa piireillä ja paikallisjärjesdtöillä on enemmän vaikutusvaltaa, kuin muissa puolueissa.

Puolueen puheenjohtajan ensisijainen tehtävä on ainakin suurimmissa puolueissa pyrkiä mahdollisimman korkealle tasolle kansallisessa politiikassa. Toisin sanoen pääministeriksi. Tässä tehtävässä Matti Vanhanen on onnistunut jo kaksi kertaa.

Pääministerin virkaa on usein verrattu yrityksen toimitusjohtajan tehtäviin, mikä varmasti pitääkin hyvin paikkansa. Puoluesihteerin virkaa voidaan verrata myös toimitusjohtajan tehtävään, tosin puolueen sisällä.

Pääministerin työ on aikaa vievää ja onkin aivan luonnollista, että pääministeripuolueessa puoluesihteerin asema vahvistuu. Näin kävi myös aikanaan demareille, kun Paavo Lipponen oli pääministeri ja Eero Heinäluoma puoluesihteeri.

Keskustan puoluesihteeri ja puheenjohtaja ovat vahvoja johtajia molemmat ja heille tärkeintä on puolueen menestys ja suomalaisen yhteiskunnan hyvä kehitys. Media on yrittänyt saada Matti Vanhasta tekemään "kurinpalautusta" puoluesihteerille, jotta kaunainen media saisi puolueen näyttämään naurettavalta. Onneksi molemmat Keskustan voimahahmot ovat viisaita miehiä, eivätkä ole median vietävissä.

Voimakastahtoiset ihmiset Keskustapuolueen eri toimielimissä ovat vaikuttaneet merkittävästi puolueen hyvään menestykseen.

-Juntta Gran-

tiistai 9. lokakuuta 2007

Toimihenkilökapina

Ennätyspitkä tulopoliittinen kokonaisratkaisu on päättynyt ja ammattiliitot joutuvat itsekseen hoitamaan asiansa työnantajien kanssa. Lakkovaroituksia annetaan jo kyllästymiseen asti. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n hallituksessa lietsottiin "toimihenkilökapinaa" jo kaksi vuotta sitten. Nyt se näyttää olevan edessä. Lakkokenraalina kaikkien toimihenkilöiden puolesta tullaan näkemään Antti Rinne.

Valkokaulustyöntekijöiden työtaisatelut häviävät mediaseksikkyydessä työläisten lakoille. Toisaalta toimihenkilöt voivat halutessaan pysäyttää esimerkiksi tavaraliikenteen.

Ammattiliittojen johtajat ovat suomalaisessa yhteiskuntahierarkiassa korkealla ja se näkyy myös heidän palkoissaan. Monien ammattiliittojen johtajat tienaavat enemmään kuin huippupoliitikot. Ay-pamput tosin ovat huomattavasti ashkerampia kuin monet poliitikot. Nyt on toimihenkilöliittojen johtajilla näytön paikka jäsenistölleen.

Jos Antti Rinne onnistuu toimihenkilökapinassa, hänet kruunataan STTK:n puheenjohtajaksi. Jos toimihenkilökapinalle käy huonosti Antti Rinne pystyy siinäkin tapauksessa kokoamaan itsensä ja säilyttämään ainakin nykyiset työtehtävänsä ja 12 000 euron palkkansa.

Tämä on toimihenkilöiden viimeinen taisto.

-Juntta Gran-

perjantai 5. lokakuuta 2007

Pullasorsan pullakerhot

Viime torstaina seuraillessani jälleen eduskunnan täysistuntoa ja suullista kyselytuntia, tuli väistämättä ahdistunut olotila. Suomella ei tunnu olevan minkäänlaista mahdollisuutta kehittyä kansakuntana, niin kauan kuin on olemassa yksikin demari. Etenkään Heinäluoman Eero ei millään tunnu käsittävän omaa asemaansa yhteiskunnassa, omassa puolueessaan tai eduskunnassa.

Kyselytunti oli monessa mielessä naurettava ja täysin turha. Siellä käsiteltiin mm. dementoituneitten kuntoutusta, kopteritilausten myöhästymistä, Myanmarin tilannetta, yliopistokeskuksia ja varusmiesten kansalaisoikeuksia. Viimeisestä esitti kysymyksen ikioma pullasorsamme, Eero Heinäluoma. Muut asiat olivat lähinnä toteamiskysymyksiä, siis ajantuhlausta. Varusmiesten oikeudet kuitenkin herättivät syvemmän mielenkiintoni reservin aliupseerina. Kuvittelin, että olisi kyse suuremmastakin asiasta. Eipä ollut.

Eero halusi vain väkisin perustaa varusmiehille lailla turvatun pullakerhon. Ne, jotka eivät armeijaa ole käyneet, eivät tiedä Varusmiesliiton toiminnan olevan lähinnä palveluksesta pakoilua. En usko Eeron itsensä ikinä käyneen todellista armeijaa, hänkin on niitä läskiperseitä, joiden käsiin ei kukaan henkeänsä laita. Se, että Kainuun prikaatissa oli kielletty varusmiehiä osallistumasta ko. pullakerhon toimintaan, oli siihen varmasti täysin järkeenkäypä syy. Itse ainakin koen, että maamme puolustamiseen liittyvä koulutus on vailla mitään poikkeuksia tärkeämpää, kuin munkkikahvien ääressä varusmiesten liikuntamahdollisuuksien pohtiminen.

Eeron pitäisi mennä näitten varusmieskoulutusta ja -palvelusta koskevien asioidensa kanssa veteraanien kollegion eteen, ennen kuin riehuu typeränä näivettyvässä parlamentissamme. Eerolle voisi myös joku kertoa, että kansalaisoikeudet ovat ihan hyvällä mallilla, lukuunottamatta sitä faktaa, että ainoa meitä kansalaisia rajoittava tekijä on eduskunta kaikkine lakeineen. Loppuun voisi vielä mainita, että dementikoiden asioista ei kannata huolehtia, eivät ne kuitenkaan muista edes äänestää...

-Teemu Sikari

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Protestanttien johtaja

Kristinusko voidaan karkeasti jakaa protestantteihin ja katolisiin. Me luterilaiset kuulumme käytännössä protestantteihin, samalla tavalla kuin Fennoskandinavia luetaan länsimaailmaan kuuluvaksi. Ortodoksit ovat isossa kuvassa katolisia ja anglikaaninen kirkko kuin Einari kristinuskon suuressa Big Brother talossa.

Katolista kirkkoa johtaa Paavi esikuntineen Vatikaanista. Paavi on multikansallisen konsernin pääjohtaja, mutta samalla valtionpäämies ja kirkollinen yksinvaltias. Paavin suoria alisia ovat kardinaalit, jotka myös valitsevat Paavin. Kardinaalin virka liitetään tiettyjen arkkipiispojen viran yhteyteen, mutta katolisessa kirkossa on myös "tavallisia" arkkipiispoja.

Protestanteilla ei ole virallisesti nimettyä yksinvaltiasta. Korkein kirkollinen arvo protestanteilla on arkkipiispa. Tätä arvonimeä Suomessa kantaa huonolla menestyksellä Jukka Paarma.

Epävirallisesti meitä protestantteja johtaa Yhdysvaltain istuva presidentti. Tällä hetkellä George W. Bush. Bush on valtakaudellaan korostanut protestanttisia arvoja puheissaan, mutta ennen kaikkea teoissaan. Bushia on helppo arvostella, mutta toisin kuin nykyisellä paavilla; George W. Bushilla ei ole natsimenneisyyttä.


-Juntta Gran-

tiistai 2. lokakuuta 2007

Pizzassani on Parman kinkkua

Vähän aikaa sitten myin sieluni. Tarkka aika oli viime torstaina ja noin kuuden maissa. Nimeni oli kirjoitettu muutamia kertoja kyseiselle paperille ja keskellä poltti uhkaavan oloisesti myös nimikirjoitukseni. Vastapuoli hymyili voitonriemuaan peittelemättä ja repi tottunein ottein paperista omat kappaleensa. Minullekin ojennettiin paperista kopion kopio, olisin odottanut moraalini ja eettisen perustani röyhkeästä valtauksesta jotakin paljon hienompaa. Kenties jotain kehystettävää?

Kävellessäni ulos tuosta korkeasta talosta, mistä tarinani tulee myöhemmin alkamaan, aloin ymmärtää tekoani paremmin. Tästä voisi tulla hauskaa, saisin uusia ystäviäkin kenties. Voisin vihdoin ohittaa lukuisia jonoja erilaisissa virastoissa kehä kolmosen ulkopuolella. Mielessäni oli kuitenkin vain yksi ja ainut todellinen tavoite. Se veisi aikaa, resursseja, hikeä, verta ja kovaa työtä. Työtä, jolla ei pahemmin olisi tarkoitusta.

Ottamani askel oli ensimmäinen ja vähäisin matkalla Tornin ritariksi. Kotimaan ruokatuotteet ovat avuttomasti hallussani, ulkomaisiin herkkuihin en edes uskalla kajota, peläten tekeväni niille vääryyttä. Kuohuviiniä en kuitenkaan koskaan ole kutsunut samppakaljaksi, enkä täten ole myöskään nostanut toimeentulotukea. On kuitenkin kuljettava loputonta polkua aina vain ylöspäin kulinaariseen maailmaan, hairahduksia tuskin hyvällä katsotaan. Tänään söin esimerkiksi pizzan, jossa oli Parman kinkkua. Tästä ei ihan rosvopaistilla selvitäkään.

Loppuun haluan lausua kohtaloni siivittämän lauseen: "Hyvä ruoka nälättäkin. Janotta juomakin jalo."

-Teemu Sikari