Etelärannassa menin kaffelle

Muistelen aina kaiholla niitä lukuisia kesäpäiviä, joita vietin Tukholmassa. Länsinaapurimme pelkkä kaupunkikulttuuri ja rauhallinen tehokkuus saavat oman maamme umpimielisen ja katkeroituneen kulttuurin kalpenemaan. Parhaiten tämä näkyy orastavassa kahvilakulttuurissa.

Osa saattaa jo ruudun takana ihmetellä, että mistä ihmeen kahvilakulttuurista nyt puhutaan. Niinpä, Suomessa sellaista ei vielä ole ja Tukholmassa on jo vuosikymmeniä voinut hiljentyä Cappucinon ääreen lukemaan kirjoja, joita ei edes ymmärrä. Saatetaan sieltä ruudun takaa älähtää, että onhan suomalaisilla Wayne's coffee, Robert's coffee ja S-ryhmän riemuvoitto Coffee house.

Niin. Onko se kahvilakulttuuria, että kiireessä jonotetaan teollisesti valmistettua leivonnaista tai välipalaleipää orjamaisesti ikään kuin liukuhihnana? Onko se kahvilakulttuuria, että saa maksaa kahvikupista enemmän kuin riistofirman virvoitusjuomapullosta, tietäen samalla, että sisältö kupissa on juuri sitä saatanan samaa Juhla mokkaa? Kahvilakulttuuria on se, että painelet kadulta yhteen useista kahviloista, joissa on oikeasti väljät tilat ja kiireetön olo. Sellaista ei Suomesta hevin löydä. Ruotsissa on joka kadulla ja pyörätiellä.

Eilen olin ystäväni kanssa henkisellä metsästysreissulla, etsimme Helsingin keskustasta seuraavat kriteerit täyttävää kahvipaikkaa: ei täynnä ihmisiä, välitön tunnelma, seesteinen ja esteettisesti silmää miellyttävä. Tunnin etsiskelyn jälkeen ajattelimme mennä kaikesta huolimatta Ortodoksista kirkkoa vastapäätä sijaitsevaan Cafe Engeliin, mikä pettymys. Paikka on rupsahtanut kuin Aleksis Kiven kerronta ja täynnä suomalaisia juntteja verhoutuneina lähes aitoihin Burberry kaulahuiveihinsa. Todettuamme yhteen ääneen: "Voi ei!", käyskentelimme kohti Etelärantaa.

Yleensä kauppatorin kauppahallista löytyy pieni kulmaus, missä voi mustaan vihkoon kirjoitella ajatuksiaan rauhassa, mutta tunnelman pilasivat automaattiset ovet. Omituinen melske ja pauke käy, kun noista ovista kulkee. Siinä meni koko kauppakäytävän tunnelma, kiitos Kone Oyj. Onneksi kauppahallin kulmalla oli Eteläranta 10, siellä kaappihomot luonteemme saisivat kaipaamansa rauhan, toivottavasti. Astuimme sisään ja ryntäsimme heti ylös Meriterassille, toivoen sieltä saavamme kupilliset mustaa kultaa. Huomasimme kuitenkin olevamme väärässä paikassa asusteinemme ja painelimme muutamia kerroksia alaspäin suoraan Cafe Etelärantaan.

Lounasaika oli juuri päättynyt kiireettömän tehokkuuden keskellä, mutta pyysimme erittäin palveluhenkiseltä tädiltä mahdollisuutta saada kahvia. Hän selitti meille juuri sulkeneensa päivän tilinpidon, mutta tarjosi meille kuitenkin pannusta ilmaiset tutustumiskahvit. Ikinä en ole parempaa ilmaista kahvia juonut. Olen kuitenkin tuon alan huipputekijöitä entisenä ay-aktiivina. Istuessani etelärannan historiallisimmassa osoitteessa ja tuijotellessani rikkoutumatonta ja tyyntä maisemaa, melkein haistoin meren valtavan energian. Ajatuksissani olin jälleen Tukholman tunnelmissa, ikiromanttisella kesäkävelyllä.

-Teemu Sikari