Piru periköön

Taas on se aika vuodesta ja kuukaudesta, kun keskustellaan julkisuudessa naispappeudesta. Arkkipiispa Jukka Paarmakin on tullut mukaan keskusteluun ja haluaa kitkeä syrjinnän ja virkatehtävistä kieltäytymisen kirkosta. Helpostihan se kävisi, palautettaisiin perinteiset arvot kirkkoon. Ei syrjittäisi kirkon virkailijoita enää ja työtehtävät kaikille maittaisivat.

Demarien villitsemä tanttayhteisö kuitenkin haluaa johtaa, oli kyse sitten telemarkkinointifirman iltapäällikkyydestä tai ehtoollisen jaosta. Aina löytyy puolukka-päivien sekoittama yksilö, joka haluaa tuhota toimivan yhteiskuntajärjestelmän omilla organisaatiokaavioillaan.

Hyväksyn tasa-arvon monessa asiassa, esimerkiksi huoltajuuskiistoissa ja palkallisen isyysvapaan vuoden mittaiseksi pidentämisessä. Kirkkoonkin tasa-arvo sopii, mutta ainoastaan sen penkeille. Mielestäni kirkon tulisi näinä aatteellisesti monipuolisina aikoina säilyttää identiteettinsä ja konservatiivinen arvomaailmansa. Mukautumalla jokaiseen haihatukseen, ei ikinä tulla luomaan pysyvyyttä. Esimerkkinä mainittakoon Vapaamuurarit, muuttumaton ja voimissaan. Tarkkailkaapa sitten 90-luvun alussa uusiin trendeihin mukautuvia pankkeja, niitä ei enää ole.

Kirkon opit perustuvat raamattuun ja koko idea lähtee siitä, että jokaisella ihmisellä on Eedenin puutarhassa aiheutettu perisynti. Perisynnin meille antoi viekas nainen nimeltä Eeva. Eeva ei välittänyt Jumalan tahdosta, vaan söi omenansa sieltä mistä halusi. Naisella ei muutenkaan ole raamatussa minkäänlaista tärkeää roolia, mitä nyt neitsyt Marian ympärillä jaksetaan vouhottaa. Ottaisivat mallia katolisesta kirkosta. Naista arvostetaan ja vaalitaan, mutta ei kuitenkaan päästetä sotkemaan asioita. Äiti Teresallakin oli aika ketkuja bisneksiä, eivät kestäneet luostarit päivänvaloa.

Meidän pitäisi muutenkin ottaa katolisilta veljiltämme oppia, heidän vakaumuksensa on aivan jollain muulla tasolla. Eikä nyt siellä ruudun takana heitetä mitään poikien nussimisvitsejä, se on italialaisten pervojen luoma lieveilmiö. Homma pelittää vakaumuksellisella tasolla ja ihmiset ovat yleisesti pyyteettömämpiä katolisessa yhteisössään.

Luterilaisen kirkon sekasorto ja aatteellinen rappio on johtanut tienristeys-tilanteeseen. Jäsenet eroavat kirkosta jo pelkkien verotuksellisten syiden vuoksi. Mielestäni vakaumuksellisia pappeja ei tulisi pakottaa työskentelemään naisten kanssa, jos he kerran ottavat työnsä niin vakavasti. Onko se niin saatanan vaikeaa säilyttää sopua järjestelemällä työvuoroja?

-Teemu Sikari