U. Kekkosen perintö

Olen ikuisesti ollut demareille katkera. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että ainakin niin kauan, kuin olen ollut poliittisesti elossa. Erityisen vaikeasti olen aina suhtautunut Mauno Koivistoon, hän vei porvareilta epäreilusti vallan. Onhan se kiva, kun kansa saa vapaasti äänestää, vaikka siitä yleensä porua tuleekin. Toisaalta kukaan ei ole vaaleista synnyttänyt niin suurta porua, kuin demarit nyt.

Valitsijamiesjärjestelmä toimi aikoinaan todella hyvin, vaaleissa voitiin pelata oikeasti tärkeillä asioilla. Kansa oli tyytyväinen ja politiikkaa tekivät asiantuntijat. Nyt kun kansa saa päättää, niin kokemus ja osaaminen eivät merkitse mitään. Ainoastaan mediassa pelaavat pellet ja täysin väärät ihmiset pääsevät valtaan.

Tanja Saarela, Mikko Alatalo, Juha mieto, Maria Guzenina-Richardson, Jari Isometsä, Henri Vähäkainu, Saara Karhu, Matti Ahde, Antti Kalliomäki, Arto Bryggare, Tony Halme, Lasse Virèn, Marjo Matikainen ja Antero Kekkonen.

Listaa vilkaisemalla ymmärrätte varmasti pointtini. Kymmeniä vuosia sitten Kekkosen aikana suhteemme silloiseen Neuvostoliittoon olivat loistavat ja pienin askelin pääsimme länsimaiseen talousyhteisöön mukaan. Asiat loistivat erinomaisuutta ja kansan keskuudessa oli toivoa. Kekkonen kuoli ja Demarit saivat presidentin. Talous romahti, tuli Venäjä ja paha olo.

Leonid Brežnevin kanssa Urho oli kaavaillut KELA:n pääjohtajaa Jaakko Pajulaa(kesk.) uudeksi presidentiksi. Ei onnistunut. Tämä saa minut lähes kyyneliin. Tasavallan presidentiltä lähti valta ja siitä tuli Pr-virka. Pr-virasta ei ole hyötyä, vain haittaa. Halonenkin on meille jo sen osoittanut.

Kiitokset tästä taas demareille. Kekkonen on varmaan pyörinyt haudassaan kuin juutalaisten savihyrrä Hanukan aikaan näitä tapahtumia seuraillessaan. Voisimme pelastua, jos suomessa olisi kaksipuoluejärjestelmä ja vahva, kalju johtaja.

-Teemu Sikari